Luopumisen vaikeus

Miksi luopuminen on niin vaikeaa? Toisaalta ymmärtää, että kellään ei ole loputtomasti aikaa, mutta hyvästien jättäminen tekee kipeää. Miksi yhteistä aikaa osaa arvostaa vasta, kun se on jo liian myöhäistä? 

Lauantaina jätin hyvästin isoäidilleni. Tiesin, että päivä tulee olemaan raskas, mutta minut yllätti täysin, miten voimaton olin koko päivän. Välillä tuntui, ettei olisi itse jaksanut edes kävellä. Onneksi Herra A kuitenkin oli tukenani.

Tuntui hyvältä nähdä ja kuulla kuinka paljon hyvää isoäitini oli elinaikanaan tehnyt muille ja kuinka moni muisti hänet. Hän oli lämmin, huolehtivainen ihminen ja jaksoi aina etsiä asioiden valoisia puolia, vaikka olikin nähnyt elämässään paljon surua ja pahuutta. En muista koskaan edes nähneeni häntä vihaisena.Vielä viimeisinä päivinäänkin hän jaksoi olla positiivinen ja sanoikin päättäneensä olla vähän paremmassa kunnossa. 

Erityisen ylpeä olen siitä, että omistan hänen aidon maanpuolustussormuksensa, jonka sisällä lukee teksti 1940. Tunnen olevani aina häntä lähellä ja arvostan hänen uhrauksiaan Isänmaamme puolesta. 
Rautasormus on sormus, jonka suomalainen sai vastineeksi lahjoittaessaan kultasormuksensa talvisotaa käyvän maan sotavarusteiden hankkimista varten.

Toivoisin, että seuraaviin hautajaisiin on aikaa, eikä asiaa tarvitsisi sen enempää miettiä, mutta tiedän, että asia on toisin, eikä sitä voi estää. Pelkään päivää, jolloin puhelimen soidessa saan jälleen huonoja uutisia. Pelkään myös, miten selviän seuraavasta iskusta, varsinkin, jos satun olemaan yksin.
Kuulostaa hölmöltä, että aikuinen pelkää yksin olemista, mutta tiedän, että isku on kova, vaikka ei yllätyksenä tulekaan.

Menettäminen on vaikeaa ja satuttaa, mutta onneksi aika parantaa haavat ja jäljelle jäävät lämpimät muistot hyvistä hetkistä. Muistakaa kertoa läheisillenne, että he ovat tärkeitä ja arvokkaita ihmisiä.