Taas yksi niistä päivistä, joina ei saa aikaiseksi kertakaikkiaan mitään ja kaikki tuntuu vaikealta. Toisinaan sitä miettii, että missä on vika, jos jatkuvasti toistaa samoja virheitä, oppimatta niistä mitään. Miksi on niin vaikeaa hillitä itseään, miksi ei voi ajatella, ennen kuin puhuu? Olen kireä, kuin viulunkieli ja vitutuskäytä huitelee jatkuvasti pilvissä. Takaraivoa hakkaa ajatus : minä en ole tälläinen, minä en ole takakireä, vittumainen ja huono ihminen. Mihin katosi rentous ja rempseys, elämänhalu ja rauhaton sielu.
Aloittaessani kirjoittamisen, pää oli täynnä ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa. Ensimmäisen sanan jälkeen kaikki katosi. Ajatusten jäsentely tuntuu mahdottomalta tehtävältä.
